Eräs nainen, Ne, paistetaan hänen perinteinen afganistanilainen leipää voimme nauttia niin me keskustelimme hänen ympärillään ruokapöydässä niiden taistelujen, heidän myrskyisä matkat Kanadaan, ja niiden unelmia runsaasti tulevaisuus lapsilleen. Huma nukkuu sohvalla hänen pieni Burnaby huoneisto hänen kaksi teini poikaa yksi makuuhuone. Hänen miehensä jäi Venäjälle, jos perhe alunperin pakenivat sodan aikana. Hän piti häntä, ja kaipaa näkökohdat hänen entisen elämänsä Kabulissa ensimmäinen naispuolinen juontaja 70-luvulla, well-known and well-respected.

Vaikka edessä Äärimmäisessä köyhyydessä ja joissakin tapauksissa rasismin Vancouver, ja vaikka opetella uuden kielen ja tavat, jotka olivat varsin heille vieraaseen, Huma ja muut naiset ilmaisivat iloa asuu täällä. Mahdollisuus elää Kanadassa oli jotain he arvossa. Ne jäi heidän perheenjäsenensä takaisin kotimaahansa, vaikka, ja niiden tarinat saivat minut haluavat tehdä Vancouver entistä turvallisemman, more inclusive place for them to thrive.

Sen sijaan, että passiivinen olosuhteiden uhreja, Näen pakolaiset aktiivisesti sopeutua uuteen kulttuurimaiseman, ja muodostavat kulttuurien suhteita, jotka lisäävät merkitys paitsi heidän elämäänsä, vaan ihmisten elämää he syleilivät, minä mukaan lukien. Ihmettelin naisten curiousity ja avoimuus sekä kyseenalaisti oman kykyä pysyä näin jos olisin työnnettiin uuteen kulttuuriseen ympäristöön. Mahdollisuus kuunnella heidän juttuja laajentanut omaa mieltä jaettua kulttuuria: naiset ovat edelleen avoinna käyttöön uusia näkökulmia ja ilmaista erilaisia ​​osia heidän kulttuuri-identiteettinsä kanssa uusia ystäviä, työtovereiden, ja naapurit, parts they cherished close to their hearts.

Monikulttuurisuuden politiikka on merkitystä yhteisön tasolla, luotamme tietty avoimuuden välillä kanadalaisia ​​ja uusien tulokkaiden, kyvystämme nähdä itsemme heijastuu toisissa, ja lopulta, kun halumme välinen kuilu "meidän" ja "heidän" niin meillä on jäljellä vain ja etenkin, "Meitä."

- Lindsay Vancouverissa